Alkeiskurssi
Alkeiskurssilla tavoitteena on ensisijaisesti oppia hallitsemaan hevonen. Ratsastuksen tulisi olla turvallista, tämän vuoksi ryhmästä riippuen aluksi on mukana mahdollisesti taluttaja. Avustaja on mukana niin kauan, kunnes tuntuu että ratsastaja hallitsee hevosen itse.
Päätavoitteena kurssilla on siis hallita hevonen; kääntää, pysäyttää, pyytää liikkeelle, ratsastajan oikea istunta, sekä oikeiden apujen käyttö. Kun nämä kaikki sujuu hitaammissa askellajeissa, harjoitellaan nousujohteisesti vaikeampia asioita. Kurssilla pyritään luomaan ratsastajille perustaidot hevosen käsittelyyn sekä ratsastaessa apujen käyttöön ja hallintaan; eli kaikkiin niihin perusasioihin jotka ovat ensijaisen tärkeitä lajissa, jossa työskentelemme elävän olennon kanssa.
Kuitenkin lajin henkeen kuuluu myös ratsailta tippuminen. Hevonen on saaliseläin, ja joissain määrin myös arvaamaton, joten onnettomuuksilta ja tippumisilta ei ikinä voi välttyä. Se tulisi jokaisen hyväksyä, joka ratsastusharrastuksen aloittaa. Harvemmin mitään ikävää kuitenkaan sattuu ja mitä enemmän putoaa, sitä paremmaksi ratsastajaksi tulee. Putoaminenkin on taito, jotta osaa tippua pehmeästi! :)
Alkeiskurssi käsittää 10 kertaa, joista ensimmäinen on teoriaa. Teoriatunnilla opetellaan hoitamista ja hevosen kuntoon laittamista, loput tunnit ovat ratsastusta.
Jatkoryhmä
Jos alkeiskurssin jälkeen haluaa vielä jatkaa ratsastusta, säilyy samalla ajankohdalla, samaan kellonaikaan pyörivä jatkoryhmä. Toisin sanoen tällöin alkeiskurssi vaan vaihtuu vakiotunniksi, ns. jatkoryhmäksi. Tunti laskutetaan siis vakiotuntihinnalla. Ratsastuskerrat määräytyy sen mukaan, paljonko kyseessä olevaa kautta on jäljellä.
Tervetuloa oppimaan :)
Seuraavista linkeistä löydät myös hyödyllistä tietoa:

